HAJALAN

rautatieasema



Aseman historiasta


RAUTATIEASEMA on ollut kylän tai kaupungin sydän - ja on sitä edelleen niillä paikoilla, joilla juna pysähtyy. Rautateitä on Suomessa ollut vuodesta 1862. Asemarakennuksia ja -alueita rakennettiin tästä eteenpäin jatkuvasti kasvavalla tahdilla, rakentamisen ollessa kiivaimmillaan 1900-luvun alussa, jonne ajoittuu myös tämän sivuston esittelemän Hajalan aseman syntyhistoria. Halikossa, Varsinais-Suomessa sijaitsevan Hajalan aseman suunnitteli rautatierakentamisen mahtikautena 1890-1920-luvuilla vaikuttanut rautateiden arkkitehti Bruno Granholm.


Hajalan asema 1906
Kuva 1. Hajalan asema 1906 (vanha kalenterikuva).

Suomen ensimmäinen rautatie, Helsinki-Hämeenlinna, avattiin liikenteelle vuonna 1862. Ei ole liioiteltua väittää, että siitä lähtien kääntyi aivan uuden lehden Suomen historiassa. Agraariyhteiskunta sai rautateiden myötä ennennäkemättömän nopean liikenneyhteyden lisäksi mm. yhtenäisen kellon, rautatieajan.

Hajalan rautatieasema on Helsinki-Turku-yhteysvälillä, ns. rantaradan varrella, 42 km Turusta Helsiinkin päin. Ennen rantaradan valmistumista vuonna 1899, oli ainoa rautatieyhteys Turkuun Toijala-Turku-rautatie, joka valmistui 1876. Rantarata toikin kaivatun suoran yhteyden entisen ja nykyisen pääkaupungin välille, joskin mainittava on, että rantarata kulkee maastossa, joka lienee kaikkein ongelmallisin rautatien rakentamiselle. Ratalinjalla oli runsaasti kallioita ja maanvyöryille altista savikkoa.

Hajalan asemarakennuksen syntyhistoria ei ole aivan tarkkaan tiedossani (museoita on vielä koluamatta!). Useat lähteet kuitenkin kertovan Hajalan asemarakennuksen valmistuneen vasta v. 1904, siis viisi vuotta rantaradan liikennöimisen aloittamisen jälkeen. Näin on uskottava, ellei toisin todisteta, joskin uskoni hieman horjuu. Voisin olettaa aseman olevan vuodelta ainakin vuodelta 1901, kuten asema-alueella sijaitseva kaksoisvahtitupa. Vastaavan kaltainen, tulipalossa 2004 tuhoutunut Halikon asema yhdeksän kilometrin päässä oli rakennettu vuonna 1899. Tämän sivun tiedot on siis kerätty ja koottu useista eri lähteistä, kirjallisista ja suullisista. Olen kertonut ne siten kun parhaaksi tiedän. Lisäykset ja oikaisut ovat erittäin tervetulleita.

Kaikkiaan Hajalan asema-alueella oli kymmenen rautatierakennusta: 1) asemarakennus, 2) tavaramakasiini, 3) yleisökäymälä 4) asemapäällikön maakellari, 5) asemapäällikön navetta-halkoliiteri-vaunuvaja-ruoka-aitta, 6) leivintupa-sauna, 7) kakoisvahtitupa, 8) kaksoisvahtituvan navetta-käymälä, 9) kaksoisvahtituvan ruoka-aitta-halkoliiteri ja 10) kaksoisvahtituvan maakellari. Lisäksi ainakin 1950-luvulla oli kioski alueen länsipäässä.

Kuovilan asema
Kuva 2. "Kuovilan (Skogböle) rautatieasema (c) Jarkko Korhonen 3.5.2006.

Asemarakennuksen pienempi puoli, siis itäosa, valmistui 1904. Asema oli valmistuttuaan ainakin ulkoisesti täysin samanlainen kuin Salon ja Karjaan välissä sijaitseva Kuovilan asema (kuva 2). Sisäänkäynti oli Kuovilan tavoin radan puoleisella sivulla. Sisäänkäynnin yläpuolella oli pieni vinttierkkeri ja arkkitehti Granholmin tavaramerkki - kolmen kaari-ikkunan sarja. Länsisivun päätykolmiossa oli samanlainen kolm
en ikkunan sarja ja kaarikoriste. Kooltaan aseman alkuperäinen osa oli runsaat 70 neliömetriä.

Pian kävi ilmi, että asemarakennus on liian pieni. Jo 1906 asema laajennettiin nykyiseen laajuuteensa. Nyt aseman pinta-ala oli noin 188 kerrosneliömetriä. Laajennuksen yhteydessä entinen radanpuoleinen sisäänkäynti siirrettiin itäpäätyyn, päätykolmion alle. Oven tilalle laitettiin ikkuna. Myös sisäänkäynnin yläpuolella oleva kattoerkkeri purettiin. Laajennuksen jälkeinen ulkoasu käy ilmi kuvasta 1, jossa uudempi osa on vielä hirsien painumisen johdosta ilman vuorilaudoitusta hirret näkyvissä. Vanhasta osasta tehtiin asemapäällikön asunto. Uudessa osassa oli asemakonttori, asemahalli ja postikonttorin tilat.

Aseman alkuperäinen katemateriaali oli tervapahvi, joka oli perin erilaista kuin nykyinen kattohuopa. Nimi tervapahvi kuvaa materiaalia hyvin. Asemarakennuksen katolla oli tuolloin myös vesiohjuri ja syöksytorvet joka nurkalla. Rännit ovat ajan saatossa kadonneet, ehkä n. 1920-30-luvulla, jolloin asemarakennuseen laitettiin savitiilikatto. Samassa yhteydessä lienee rakennettu asemahallin sisäänkäynnin portaikon yläpuolelle katos. Syöksytorvien alla olevat kiviset vesikourut ovat edelleen jäljellä muistuttamassa syöksytorvien paikoista.

Asemarakennuksen alkuperäinen väri on ollut oranssi-ruskea. Laajennuksen yhteydessä alunperin ulkona olleita koristeleikattuja kattotuolin päitä ja räystään helmiponttipanelia on käytetty vintillä. Niissä alkuperäiset värit olivat säilyneet haalistumattomina pimeässä.

Jo ennen talvisotaa asema oli saanut haaleankeltaisen värinsä. Tämän tiedon kuulin asemalta sotaan lähteneeltä veteraanilta, joka vieraili asemalla muutama vuosi sitten. Ensin nurkkalaudat ja ikkunoiden vuorilaudat olivat mintunvihreät. Myöhemmin väritys arkistettiin ja vihreät puuosat maalattiin aavistuksen tummemmalla värillä kuin seinät.

Sisätiloiltaan rakennus on säilynyt vuosikymmenten saatossa perin hyvin. Suurimpia menetyksiä lienee asemakonttorin kakluuni, joka korvattu 50-lukuisella arinallisella peltikuoriuunilla. Huoneiden välisissä ovissa on niin asemapäällikön virka-asunnossa kuin konttoritiloissakin tehty muutoksia. Keittiössä on aikanaan ollut peräti kolme ovea, joista nyt jäljellä enää kaksi. Tukittu ovi on poistettu karmeineen - sääli sinänsä.

Asemahalli on aina n. 1950-luvulle asti ollut talon läpi  talon ulottuva halli, jota lämmitettiin todella muhkealla noin metrin halkaisijaltaan ja neljä metriä korkealla peltikuoriuunilla. Rakennuksessa sijainnut posti kuitenkin tarvitsi lisätilaa. Hallista lohkaistiin noin kolmannes pois tekemällä huoneen poikki myyntitiski. Ilmeisesti tuohon aikaan hallissa on ollut kaksi myyntitiskiä, lippuluukusta sai junalippuja ja postilla oli oma palvelutiskinsä. Tuolloin Suomi oli vielä palveluyhteiskunta.

Postin virkatiloissa piirustusten perusteella ollut alkuperäinen peltikuoriuuni oli myös purettu joskus, kaiketi n. 1960-luvulla. Uuni oli korvattu öljykaminalla, joka sekin sittemmin oli ennen omistustani viety pois, hyvä niin. Samassa remontissa postin virkatilojen lattia oli tasattu levyin ja päällystetty korkkimatolla. Kolme pientä huonetta yhdistetty isommilla oviaukoilla. Ovet asemakonttorin ja postin tilojen välillä oli suljettu pysyvästi ja päällytetty postin puolelta pinkopahvilla.
Lastulevyrakenteisia komeroita oli rakennettu.

Hajalan ratapiha 1974
Kuva 3. Hajalan asema alkoi hiljentyä 1970-luvulla (c) Tapio Keränen 29.4.1974.

Aseman palvelut hiipuivat ja loppuivat 1960-70-luvun taitteessa (kuva 3). Lippujen myynti lopetettiin ehkä jo aiemmin, posti muutti aseman kohdalla Turuntien toisella puolella sijaitsevaan kiinteistöön, entisen Kerholan kaupan tiloihin. Junapysähdyksetkin loppuivat 70-luvun lopulla. Kuolinisku nupukivetylle asemalaiturille, asemapuiston lähinnä rataa sijaitseville lehmuksille sekä tavaramakasiinille koitti joskus 1980-luvun loppupuolella, jolloin rantaradan profiilia muutettiin. Rata siirrettiin arvioni mukaan noin kaksi metriä lähemmäs asemarakennusta, koska asema-alueen itäpäässä olevaa jyrkkää kaarretta oikaistiin. Laiturin paikalle rouhittiin oja. Lehmuksen kannot sentään jäivät tallelle ja niiden kantovesat ovat edelleen elossa! Jo ennen tätä, kaiketi 60-luvulla, oli aseman julkinen käymälä purettu. Oletettavasti vastaavankaltainen julkinen käymälä, 'assan vessa', on edelleen Halikon asemalla (kuva 4).
Lastulevyrakenteisia komeroita oli rakennettu.

Hajalan ratapiha 1974
Kuva 4. "Assan vessa" Halikon rautatieasemalla (c) Jarkko Korhonen 11.6.2005.

Viimeisin asemapäällikkö asui virka-asunnossa vielä pitkään virkauran jälkeenkin pitäen huolta asemapuistosta ilmeisesti jonnekin noin 1980-90-luvun taitteeseen asti. Myös asema-alueen toisessa päässä asunut pitkäaikainen vuokralainen kuoli pois ja kaksoisvahtitupa jäi tyhjäksi ja ilkivallan armoille. Tästä alkoi koko asema-alueen rappiotila. Asema sai lisäksi hulttiovuokralaisen, joka mm. piti sisätiloissa kenneliä. Yhden huoneen pinkopahvitus ym. sisustus oli tuhoutunut koirien jätöksistä. Kauniista peiliovista oli kaluttu listat pois. Ikkunoita oli paiskottu ja useita puhalletusta alkuperäisestä lasista tehtyjä ruutuja oli mennyt rikki. Lisäksi Valtion omistuksen loppuaikoina oli asemalta haettu osia Salon asemarakennuksen kunnostusta varten, mm. lukuisia sisäovien koristeellisia listoja ja ilmeisesti myös koristeellinen lippuluukku oli viety sinne tässä yhteydessä.

Minua edeltävä aseman omistaja osti kokonaisuuden Kapiteelilta ja irtisanoi vuokralaisen välittömästi. Hän aloitti aseman kunnostustyön siivouksella. Tässä vaiheessa syksyllä 2002 allekirjoittanut osti asema-alueen kaikkine rakennuksineen ensiasunnoksi ja jatkoi kunnostustyötä, jossa onneksi ei ollut ehditty tehdä vielä mitään peruuttamatonta. Kaikkineen asemarakennus ehti olla joulukuusta 2001 toukokuuhun asumatta ja kylmillään. Vuonna 2002 aloitin restaurointihenkiset kunnostustyöt, joiden johtoajatuksena on vaalia aseman historia ja palauttaa rakennus hyvään kuntoon alkuperäisin rakennusainen ja menetelmin ja siinä sivussa tehdä asemasta koti.

Kirjallisuus:
-Hajalan ja Billnäsin asemarakennuksien yhteiset piirustukset (1899)
-Hajalan asemarakennuksen piirustusten muutokset (1960-luku)
-Museovirasto (1992) Suomen rakennuskulttuurin yleisluettelo. - Inventointilomake.
-Museovirasto (1998, 1999) Rautatierakennusten korjausohjeet 1-6.
-Valanto, Sirkka (1982) Suomen rautatieasemat vuosina 1857-1920. Valtion painatuskeskus, Helsinki.
-Valanto, Sirkka (1984) Rautateiden arkkitehtuuri - Asemarakennuksia 1857-1941. Martinpaino, Helsinki.
-Valtionrautatiet (1912, 1937, 1987) Valtionrautateiden 50- ja 25-vuotishistoriikit






Jarkko Korhonen
Turuntie 1106
25240 HAJALA
jarkkoko (at) yahoo.com

Tämä sivusto on omistettu Hajalan rautatieasemalle. Sivuston tarkoituksena on kertoa asemasta, asema-alueesta ja sen historiasta, nykytilasta ja rakennuksen kunnostuksesta asumiskäyttöön johtoajatuksena entisöinti ja vanhan säilyttäminen.