Etusivu | Uutisia | Tekniikka | Galleria | Radat | Tulokset | Kisat | Palaute

Botniaring, Jurva 2004


Viimeinen viikko ennen kilpailua

Kilpailua edeltävä viikko oli vapaata töistä, mikä olikin tarpeen sillä auton rakentaminen oli pahasti kesken. Olin aloittanut auton rakentamisen vasta maaliskuun alussa, mikä oli auttamattomasti liian myöhään. Unet jäivät todella vähäiseksi viikon aikana. Torstain ja perjantain välisenä yönä en nukkunut ollenkaan.

Sain auton perjantai aamuksi siihen kuntoon, että sitä pääsi liikuttamaan. Olin varannut ajan dynamometriin moottorin säätöä varten aamuksi kello yhdeksän. Seitsemän aikaan aamulla oli aika ajaa auto trailerille huomasin, mutta silloin huomasin ettei kytkin toiminut. Siitä alkoi kuumeinen selvitys mikä vikana. Viaksi paikannettiin, puhelimessa käydyn keskustelun perusteella, väärinpäin oleva kytkinlevy. Eihän siinä auttanut muu kuin ottaa vaihdelaatikko irti ja kääntää kytkinlevy toisinpäin mikä oli valvotun yön jälkeen mukava puuha. Aika dynamometriin oli peruttava ja lähdettävä ensimmäiseen kisaan säätämättä autoa. Kytkimen käännön jälkeen jatkoin vielä auton kasausta muilta osin. Lopulta oli kuitenkin ajettava auto trailerille, vaikka se olikin vielä keskeneräinen, ja pakattava kamat sekä suunnattava nokka kohti Jurvaa.

Alkuperin oli tarkoitus lähteä Jurvaan jo hyvissä ajoin, että ehtisimme testaamaan autoa ennen kauden ensimmäistä kilpailua. Jurvassa olimme kuitenkin vasta yöllä kello kahden aikoihin. Onneksi minun ei tarvinnut ajaa Jurvaan, vaan sain hieman nukuttua matkalla.

5.6.2004

Aamulla kun olimme saaneet auton trailerilta, meillä oli vielä edessä auton kasauksesta se mitä en Lahdessa ehtinyt tehdä. Saimme auton kasaan viimehetkellä ennen katsastusta. Katsastuksessa huomasimme, että sammutin oli unohtunut tallille. Siinä ei auttanut muu kuin lähteä etsimään Jurvasta sammutinta. Semmoinen löytyikin ja sitten sitä näyttämään katsastajille ja sammutin kiinni autoon. Auton painoksi katsastuksessa punnittiin 945 kg.

Harjoitukset
Sammuttimen kiinnityksen jälkeen olikin jo aika lähteä vapaisiin harjoituksiin. Harjoituksessa huomasin, että renkaat otti kiinni lokareihin ja konepelti ei pysynyt kiinni. Lokarin kaaren aukkoja sananmukaisesti paukuteltiin isommiksi ja konepellin kiinnitystä parannettiin. Harjoitusten paras kierrosaika oli 1:34.776.

Aika-ajot
Aika-ajoihin lähtiessäni painoin kytkintä ja silloin pääsylinterin akseli meni poikki. Huoltomiehet ryhtyivät välittömästi korjaamaan sitä ja he tekivätkin hyvää työtä ja saivat akselin korjattua. Minä ehdin vielä aika-ajoihin ajamaan muutaman kierroksen.

Kytkin toimi jotenkin, mutta vaihteita ei saanut kunnolla vaihdettua. Aika-ajon parhaan kierrosajan ajoin koko kierroksen 3-vaihteella. Paras kierrosaikani oli 1:33.097. Tällä ajalla olin luonnollisesti kaukana muista, mutta sain kuitenkin jonkinlaisen ajan ja pääsin mukaan kilpailuun.

6.6.2004

Aika-ajon jälkeen korjasimme vielä kytkintä niin, että kilpailuissa voisin jopa vaihtaa vaihdettakin. Saimmekin sen paremmaksi, mutta kilpailussa huomasin, että pienemmälle vaihtaminen onnistui vasta kurviin jarruttamisen jälkeen välikaasun ja lievän väkivallan kanssa.

1. kilpailu
Edessä oli kauden sekä tämän radan ensimmäinen kilpailu. Päätin kokeilla lähtöä 2-vaihteella kytkinongelmien takia.

Lähtövalojen sytyttyä laitoin 2-vaihteen päälle ja nostin kierrokset 5000:n. Lähtövalojen sammuttua edellä olevat eivät lähteneet heti liikkeelle joten hannasin itsekin ja odottelin, että muut lähtisivät edeltä. Viivyttelyni takia V8 Porsche ja turbo Ascona tulivat samantien ohi. Oma lähtöni meni hillittömäksi sutimiseksi ja jäin lähdössä kaikista jälkeen.

Ensimmäiset kierrokset pysyin jotenkin toisten perässä, mutta kytkinongelmien ja hukassa olevien ajolinjojen vuoksi jäin muista jälkeen. Maaliin pääsin sijalla 12 ja paras kierrosaika oli 1:30.811.

2. kilpailu
Korjasimme vielä kytkintä toiseen kilpailuun sillä ensimmäisessä kytkin ei toiminut kunnolla. Kytkimen toiminta toisessa kisassa olikin jo lähes normaali, joten se ei enää haitannut ajamista kovinkaan paljoa.

Toiseen kilpailuun lähdin viimeisestä ruudusta, koska lähtöruutu määräytyy 1. kilpailun kierrosaikojen perusteella. Tällä kertaa lähdin valojen vaihduttua hieman nopeammin liikkeelle, mutta edelleenkin odottelin hetken ennen kuin nostin kytkintä. Lähdin taas 2-vaihteella, mutta hieman pienemmillä kierroksilla kuin 1. kilpailussa. Lähtö meni taas sutimiseksi mutta sitä oli hieman vähemmän kuin viimeksi. Pääsin kuitenkin lähdössä turbo Ladasta ohi.

Kilpailussa sain pidettyä turbo Ladan takanani hieman yli puolen välin, mutta kierroksella 6 Lada sai takasuoralla niin kovan vauhdin ettei minulla ollut mitään sanomista. Lada oli jo muutaman kierroksen ajan yrittänyt samassa paikassa ohi ja nyt siinä onnistuikin. Pysyin vielä kierroksen loppuun Ladan perässä, mutta sitten oli tunnustettava, että Lada oli nopeampi. Viimeisillä kierroksilla ei sitten enää tapahtunutkaan juuri mitään. Maaliin pääsin sijalla 12 ja paras kierrosaika oli 1:30.493. Toinen kilpailu meni siinnäkin suhteessa ensimmäistä paremmin, että kukaan ei ohittanut minua kierroksella.

Kommentit viikonlopusta
Kokemukset Botniaringiltä olivat sikäli hyvät, että pääsin maaliin molemmissa lähdöissä ja sain arvokasta kokemusta kilpailemisesta sekä radasta. Itse rata ei miellyttänyt minua yhtään. Rata on ehdottomasti Suomen radoista surkein ajettava.

Etusivu > Kisat > Botniaring 2004


URL: www.htracing.tk

E-mail: htracing@email.com
 


Copyright © Heikki Räisänen