|
Perheemme
Perheeseemme
kuuluvat minä Maria, mieheni Mika, kolme lasta sekä lauma belgianpaimenkoiria. Koirahistoriaa Ensimmäinen
belgini, groenendaelnarttu Misty
oli hiukan yli vuoden vanha tullessaan minulle vuonna 1994. Olin
suunnitellut astuttavani Mistyn, ja sitä kautta tutustunut Ritva Salmeen. Vuonna 1997 FCI myönsi meille kennelnimen HIGH-SPIRITED. Sen suora käännös on rohkea- tulinen, mikä kuvaa hyvin luonneominaisuuksia, joita belgianpaimenkoirassa haluamme vaalia. Heinäkuussa 2001
haimme Nakkilasta Saran, narttupennun
Iwakin ensimmäisestä pentueesta. Vuonna 2004
toteutin pitkäaikaisen haaveni; yhdessä Saara Kareksen kanssa toimme Ruotsista
groenendael-narttupennun, Devin. Devin isä polveutuu käyttölinjaisista
malinoiseista. Devi on luonteeltaan mitä upein koira, tasapainoinen,
hyvähermoinen ja vietikäs-
näitä ominaisuuksiaan se on periyttänyt myös pentuihinsa. Vuonna 2009 sain poikkeusluvan käyttää Deville käyttölinjaista tervuerenia. A-pentue syntyi maaliskuussa 2010. Pentueen isä Ruutipussi Berserkki polveutuu menestyksekkäistä malinoissuvuista; yhdistelmän myötä toivon saavani mustaan muunnokseen lisää vietikkyyttä, rohkeutta ja röyhkeyttä. Selvä ero aiempiin pentuihimme em. ominaisuuksien osalta oli havaittavissa jo ennen luovutusikää, joten odotukset ovat korkealla :) Tästä ainutlaatuisesta yhdistelmästä on sijoitettuna/ osaomistuksessa useampi yksilö, joilla toivoakseni pystyn jatkamaan kohti käyttökelpoisempaa ja vahvempaa groenendaelia! Kevättalvella 2011 saimme vahvistuksen Ruotsista, Tuiman siskopuolen Lann Morian Karman. "Pirjo" vaikuttaa erittäin tasapainoiselta ja vietikkäältä nartulta. Toivoakseni Pirjosta kehittyy paitsi toimiva harrastuskaveri Samulle ja Marjaanalle, myös kriiteerini täyttävä jalostusnarttu.
|
![]() ![]() ![]() |
|
Tavoitteemme Yhteystiedot
:
maria.peltomaa
(a) gmail.com |
|
In our family there are me (Maria), my husband Mika,
our dother, two sons and couple of groenendaels.
Doghistory
My first groenendael
Misty was a little over one year old when she came to me year
1994. I started obedience and search training with her. She was natural talent!
We practised and competed a couple of years until Misty diagnosed as epileptic
and she had to retire. Misty slept away January 2006.
Year 1996 came groenendael-puppy,
Iwak. He is a real amateurs dreamdog; Iwak is very brave,
he loves people and playing games and have big capasity to function. Iwak slept
away summer 2010, fourteen years old.
In 1997 admitted FCI us kennelname HIGH-SPIRITED,
which describes well character features we want to take care of.
Jyly 2001 we got
Sara, puppy out of Iwak's first litter.
In 2004 my long-time dream comes true; together with
Saara Kares we import from Sweden puppy named
Devi. Devi's father is out of working malinois lines. Devi
is terrific female, she have very good nerves and lots of drive. Devi get her
first litter at summer 2007- one femalepuppy named Witja
stay home with us.
For more information, please contact:
|