Eräkolun kennel — Pennut

Siirin toinen pentue

1.6.2005 siirille syntyi 6+2 pentua. Viimeinen pennuista varattiin 16.10. Tässä kuva pennuista 2.6. ja alla pari hiukan vanhempaa kännykkäkuvaa.

Pentue

Siiri makuulla

Siiri makuulla

Siirin ensimmäinen pentue

Siiri sai ensimmäisen pentueensa maaliskuun 2003 lopulla. Maailmaan putkahti yhdeksän sisarusta, joista "löytyi" seitsemän veljestä :). Melkoinen lauma!

Kasa pentuja

Pentujen omistajilta saattaa löytyä terveisiä vieraskirjasta.

Jimi ensimmäisestä pentueesta asusti vielä vähän aikaa sitten kennelin tiloissa, mutta on nyt siirtynyt Ristijärvelle. Jimi on edelleen yhteisomistuksessa. Eräkolun Jimi on jo aika poika. Haukkunut hyvät tulokset kokeessa.

Jimi

Sivuista

Sivut ovat vaihtumassa kokonaan uuteen malliin ja niitä täytetään parhaillaan. Vanhan sivujen tietojen ja vieraskirjan pitäisi lopulta ilmaantua takaisin. Uutta materiaalia toki tulee sitä mukaa kun sitä saadaan aikaan.

Anybrowser campaign banner — Sivuja testaan lähinnä Firefox ja Dillo -selaimilla. Tarkoituksena on pitäytyä tunnetuissa w3c standardeissa, ohjeissa ja periaatteissa. Ulkonäkö voi silti vaihdella järjestelmästä toiseen.

Muuta

E-mail: Toimi Haataja <haatoi@sunpoint.net>

Valid HTML 4.01! Valid CSS! Valid RSS
Page compiled: Sun Oct 16 19:27:43 EEST 2005