Siittolassamme pyritään saamaan mahdollisimman terveitä ja hyvinvoivia Marwareita juuri sinulle...

Meillä on käytössä VHKR:n ikäsysteemi muutamilla meidän omilla pikku muutoksillamme:

Tamman kantoaika on kolme viikkoa (VHKR:n mukaan).
Varsa vieroitetaan kahden viikon kuluttua syntymästä (VHKR:n mukaan).
Varsa kasvaa yhden vuoden yhdessä kuukaudessa, kunnes se on neljä vuotias, sen jälkeen se alkaa kasvamaan yhden vuoden yhdessä vuodessa eli yksi yhteen (VHKR:n mukaan neljään ikävuoteen saakka).

Tilaajalla on oikeus varsan luovutuksen jälkeen muuttaa tarpeidensa mukaan varsan ikäsysteemi, mutta suosittelemme kuitenkin vähintään VHKR:n systeemin käyttämistä.

Siittolassamme syntyneille varsoille annamme etuliitteeksi Pienen Keitaan tai Keitaan. Teemme myös poikkeuksia, tällöin etuliitteen jäädessä pois, annamme varsalle nimen joka jollain tapaa muistuttaa vanhempiaan. Pyrimme aina antamaan syntyville varsoille nimen siten, että tammavarsan nimi muistuttaa emänsä nimeä ja orivarsan nimi muisttuttaa sitävastoin isänsä nimeä. Otamme toki myös toiveita vastaan nimen suhteen, jolloin etuliitteeksi tulee automaattisesti joko Pienen Keitaan tai Keitaan.