The
Bull´s Eye soittaa villiä 50´-luvun Rock´n´Rollia ja
Rock´a´Billyä.Bändi on tehnyt myöskin muutaman
äänitteen. Katso tästä.
The
Bull´s Eye perustettiin vuonna 1989 Riihimäellä.
Perustajajäseninä tuolloin olivat Riihimäkeläiset
Mauri Taipale sekä Jari Nurmi. Serkukset olivat
soittaneet kimpassa
jo 1970 - 1980 lukujen
vaihteesta asti. Markku "Manku" Salmi tuli
lätkyttämään kontrabassoa 80 – 90 – lukujen
vaihteessa.
Rumpaliksi löytyi Simeliuksen
Pete joka vaihtuikin vuonna 1992 Niemisen Janneen
. Bändiin liittyi vielä komppikitaristiksi
Paunilan Jamppa vuonna 1996.
Vuonna 1997
seurasi bändin kokoonpanossa seuraavat muutokset: eli
bassoon tuli Risto Lehtimäki ja rumpuihin
asteli Jari Saari. 1998 basistiksi
vaihtui jälleen Markku Salmi joka vaihtui
kuitenkin 1999 Arto Määttään. Vuonna 2000 bassoon vaihtui Janne
"Luke" Luukkonen.
|