Oululainen Banjocaster-yhtye perustettiin vuonna 1997 kitaristi Olli Harjun sekä laulaja, kitaristi ,banjisti, singer/songwriter, Allan Palokankaan toimesta. Alkuperäisessä kokoonpanossa vaikuttivat Olli Harju (kitara), Allan Palokangas (kitara,laulu,banjo), Kimmo Kontio (kitara) ,Veijo Buska (rummut), Leila Kuivalainen (viulu) sekä Janne Maunu (basso).

Nimensä orkesteri ammensi banjosta sekä maailmankuulusta Fender strato/telecasterin
yhdistelmästä. Tällä kokoonpanolla levytettiin myös orkesterin ensimmäinen julkaisu cd-single, Banjocaster 1, vuonna 1998. Bändin musiikilliseksi linjaksi heti alusta lähtien oli vakiintunut countrypoljentoinen "southern rock", esikuvien ollessa mm. Lynyrd Skynyrd, Dale Watson, Merle Haggard ja muut niin kutsutut. outlaw-countryn edustajat. Kitaristi Palokangas edusti orkesterissa coutry-southern-linjaa muiden vaaliessa hieman enemmän perinteistä blues/rock- perinnettä .Kaikista näistä musiikillisista vaikutteista orkesteri on luonut oman ainutlaatuisen soundinsa.

Perustamisesta lähtien bändin ominta aluetta ovat olleet live-esiintymiset ja keikkoja ollaan tehty alusta alkaen ympäri suomen. Erityisiä kohokohtia uralla ovat ollet mm. esiintymiset Järvenpään puistoblueseilla 2003 sekä suorassa live-lähetyksessä radio Mafian kantrispagetissa 2002. Seuraavan cd:n ilmestyessä vuonna 1998, kokoonpanossa oli tapahtunut pieniä muutoksia, joista tärkeimpänä oli basisti Tuomo Koivulan ilmestyminen kuvioihin. Viulistin paikan oli napannut Marianne Halonen, jonka kuitenkin aikaa myöten korvasi töiden myötä ulkomaille loikannuit, mutta kuvioihin myöhemmin palannut Leila Kuivalainen. Tämän julkaisun myötä bändi oli lopullisesti valinnut countryn omaksi linjakseen ja levyllä oli edellisen julkaisun tapaan nokkamies Palokankaan sävellyksiä/sanoituksia sekä yksi ns.cover omintakeisesti sovitettuna.

Tämänpäivän Banjocaster kokoonpano Olli Harju (kitara), Allan Palokangas(laulu,kitara,banjo), Veijo Buska (rummut), Markku "Max" Perälä sekä Tuomo Koivula (basso) julkaisi v. 2006 livetaltioinnin Tervasoihdun keikalta. Kosketinsoittaja Perälän myötä orkesteri on saanut sointiinsa maukkaita  bluesvaikutteita, jotka täydentävät mainiosti
kaikkia "countrympia" elementtejä. Bändi tuijottaa tiukasti tulevaisuuteen ja on valmis rokkaamaan/countraamaan myös seuraavat 10 vuotta....

 

 
 

 

 

 



Banjocaster 2007