Chicago the Windy City

Lake Michiganin eteläpäässä sijaitsevan Chicagon sanotaan olevan Yhdysvaltain "windy city", tuulinen kaupunki. Heinäkuisena iltana ei kaupungissa kuitenkaan tuullut kun Amtrakin juna numero V365 vihdoin saapui Union Station -asemalle. Olimme lähteneet Torontosta aamulla ennen kahdeksaa. Nyt piti toimia ripeästi; hanki kartta, varaa auto, hanki yösija.
	Soitin Hertzille ja varasin kulkuvälineen aamuksi. Tutkailimme rautatieaseman infotaulua, jossa esiteltiin kaupungin majapaikkoja ja muita palveluita. Silmiimme osui Hotel Rooseveltin mainos. Hinta oli kohtuullinen ($50) ja siitä luvattiin vielä hyvittää taksimatka. Tarkistimme hotellin sijainnin; noin puolentoista mailin päässä Wabash Avenuen ja Roosevelt Roadin kulmauksessa. Hyvä! Autovuokraamo oli kävelymatkan päässä hotellista. Soitin hotelliin varatakseni huoneen. Varmistin samalla taksihyvityksen. Kyllä, matka luvattiin korvata kuittia vastaan.
Ihmettelimme kaupunkia taksin takapenkiltä käsin. Anne oli käynyt kaupungissa reilut kymmenen vuotta aiemmin kun taas minulle kaikki oli uutta ja outoa. Chicagossa on noin 3 miljoonaa asukasta ja suur-Chicagoon lasketaan kuuluvan yli 9 miljoonaa ihmistä. Kaupunki onkin maan kolmanneksi suurin New Yorkin ja Los Angelesin jälkeen. Chicago on suuri. Se on maailman suurin karja- ja lihakaupan keskus. Kaupunki on maailman suurin sisävesiliikenteen keskus. Keskustassa kohoaa vuonna 1974 valmistunut Sears Tower. Musta jättiläinen sai valmistuessaan maailman korkeimman rakennuksen tittelin. Se sai pitää sitä vuoteen 1998 saakka, jolloin Kuala Lumpuriin rakennetut Petronas Tower 1 ja 2 kurkottuivat taivaisiin 10 metriä korkeammalle. Ajaessamme Wabash Avenueta etelään kaupunkikuva muuttui rähjäiseksi. Taaksemme jäi 442,5 metriä korkea Sears Tower. Maisemasta tuli mieleen takavuosien poliisisarja Hill Street Blues. Sen tunnusmusiikin ja alkutekstien aikana näytettävät likaiset kadut... tämä muistutti juuri sitä... Hetkinen, eikös sarjaa kuvattu nimenomaan Chicagossa? Ilmankos! Kieltolain aikaan 1920-luvulla kaupungissa vaikutti muuan Al Capone. Hänen johtama rikollisliiga pyöritti alkoholin salakuljetusta. Gangsterisodat syttyivät kun muut rikollisliigat yrittivät myös päästä osingoille. On arvioitu että vuosien 1923-29 aikana Caponen liiga surmasi yli 150 muihin liigoihin kuuluvia. Capone omisti yökerhoja, vedonlyöntipaikkoja, hevosratoja... Brian De Palman Lahjomattomissa (The Untouchables) Sean Conneryn esittämällä veteraanipoliisilla oli selvä resepti Caponen kukistamiseksi: "You wanna get Capone? Here's how you get him. He pulls a knife, you pull a gun. He sends one of yours to the hospital, you send one of his to the morgue. That's the Chicago way. And that's how you get Capone!" Caponen business sujui kunnes vuonna 1929 hänet tuomittiin vankilaan veronkierrosta. Hämärtyvässä lauantai-illassa kaduilla oli paljon väkeä. Viimein taksi pysähtyi hotellimme eteen. Sen edessä maleksi joukko mustaihoisia. He katsoivat meitä uteliaina. Tuumimme että tilanne varmaan rauhoittuu kunhan pääsemme sisätiloihin. Astuimme hotellin aulaan - se oli ääriään myöten täynnä tupakansavua ja puheensorinaa. Hetkeksi tuli aivan hiljaista. Kaikki ihmiset olivat mustaihoisia. Ja kaikki tuijottivat meitä. Olimme jonkinlainen nähtävyys; kalpeanaamat eteläisessä Chicagossa... Savun seasta erotimme aulan takaosassa sijaitsevan receptionin. Koetimme näyttää ystävällisiltä mutta päättäväisiltä ja kävelimme reippaasti vastaanottovirkailijan luokse. Esitin taksikuitin ja maksoin huoneen. Iäkäs pikkolo saattoi meidät kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan huoneeseemme. Minimalistiseen tyyliin hän osoitti meille kylpyhuoneen sijainnin, avasi television, käänsi baseball-kanavan näkyviin ja jäi odottamaan juomarahaa. Annettuani muutaman kolikon hän kiitti ja poistui. Kynnykseltä hän vielä neuvoi meitä lukitsemaan oven.
Tutkimme huoneen; suihku ei toiminut, wc-pytty ei toiminut, ilmastointilaite ei toiminut, kokolattiamatto oli... likainen. Emme kuitenkaan hätkähtäneet. Ensinnäkin, keli ei ollut helteinen, joten ilmastointia ei tarvittu. Toiseksi, wc-pytyn saimme pelittämään: asioinnin jälkeen sinne oli vain kaadettava roskiksella vettä ja näin huuhtelu saatiin suoritettua. Kolmanneksi, kylpyammeen päädyssä oleva hana toimi, joten jonkinlaisia pesutoimenpiteitä siinä saattoi suorittaa. Neljänneksi, päätimme pitää sandaalit jalassa. Viidenneksi, vuodevaatteet olivat puhtaat! Olimme jo aiemmin tottuneet yöpymään pienellä budjetilla ja nähneet monenlaisia majapaikkoja - kyllä yksi Roosevelt siihen joukkoon mahtuu.
	Kadulta kuului kovaäänistä keskustelua ja huutoakin. Matkoillamme meillä on ollut tapana käydä kaupungilla iltakävelyllä ja syömässä. Nyt kuitenkin tuntui terveelliseltä pysytellä sisätiloissa. Meillä oli kuitenkin pieni ongelma. Meillä ei ollut syötävää eikä juotavaa. Ikkunasta näimme vinottain kadun toisella puolella sijaitsevan huoltoaseman. Varasin mukaani vain vähän rahaa. Lompakon, kellon ja passin jätin Annelle. Kävelin reippaasti huoltoasemalle - mutta voi pahus! Suljettu! Palatessani huomasin, että hotellimme alakerroksessa oli pikku kauppa. Poimin hyllyistä sixpackin, mehua, leipää ja pientä suolaista purtavaa. Ojensin muutaman setelin myyjälle. Laskettuaan rahat hän nosti yhden seteleistä korkealle kasvojeni eteen. "This is a twenty dollar bill", hän narisi roikottaen seteliä etusormensa ja peukalonsa välissä.
Aamulla Anne tyhjensi yhden oluttölkin jämät lavuaariin. Ilmeni että torakka oli kohdannut matkansa pään olutta himoitessaan. Viina on viisasten juoma. Edellisenä iltana respasta saadussa käyntikortissa vakuutettiin; "Hotel Roosevelt - convenient to everything". Niinpä niin!
	Pakkasimme reppumme ja lähdimme. Heti ulos astuttuamme näimme pari valkoihoista ja jotenkin tämä sai olomme tuntumaan turvalliseksi. Kaupungilla oli rauhallista. Kävelimme Roosevelt Roadia länteen. Chicago Riverin ylitettyämme käännyimme joen vartta seuraten pohjoiseen. Sears Tower erottui massiivisena joen toiselta puolen.
Osuimme jonkinlaiselle kirpputorialueelle - kadun pätkä oli täynnä erilaisia kaupustelijoita. Jostakin kuului juurevaa bluesia. Totta kai - Chicagohan on kuuluisa bluesistaan!

Autovuokraamo sijaitsi West Kinzie Streetillä. Saimme allemme uunituoreen Nissan Altiman. Tarkoituksenamme oli kiertää ja katsella Wisconsinin osavaltiota kuuden päivän ajan. Ensimmäinen etappimme oli reilun 600 kilometrin päässä pohjoisessa Lake Superiorin länsipäässä sijaitseva Superior. Chicagoa ehtisimme ihmetellä vielä paluumatkalla.