Marraskuussa 1978 julkaistiin yksipuolinen Nipa-single, josta otettiin n. 700 kappaleen painos. Singlejä jaettiin keikoilla ja sen takia ne ovat melko harvinaisia, mutta ei mahdottomia löytää. Syynä pieneen painosmäärään oli se, että laulu kertoi kriittiseen sävyyn eräästä tunnetusta hurmossaarnaajasta ja sen julkaiseminen "virallisella" levyllä olisi ollut melko uhkarohkeaa. Tästä syystä se julkaistiin ainoastaan yksipuoleisena singlenä.

Jouluksi 1978 promo tarkoitukseen julkaistu Pokon yksipuoleinen joululevy, jossa mm. Eput lauloivat.Levyä on äärettömän vaikeaa löytää ja löytyykin, niin hinta on pilvissä.

Eppu Normaali varhainen promokasetti, joka on tehty vauhdittamaan LP:tä The Shape of Finns to come (Cherry Red Records LTD ARED 8, 1980. Kasettia on jaeltu lähinnä ulkomaiden messuilla, joten sen takia sitä on ehkä hieman vaikeaa löytää nykypäivänä. Mahdollisesti myös sen painosmäärät ovat olleet pieniä. Kappaleet olivat englanninkielisiä ja ne on julkaistu uudelleen v. 1999 ilmestyneessä Maximum Jee & Jee:n juhlapainoksessa.

Ko. levystä otettu 2000 kappaleen painos vihreällä vinyylillä.
Singlestä otettiin erittäin pieni painos himmeällä kannella, jossa kuvan ääriviivat erottuvat juuri ja juuri. Kyseessä olevassa painoksessa haluttiin kokeilla uutta kuvausmenetelmää, mutta painopaikka ei pystynyt siirtämään kuvaa kunnolla paperille.
Soundin mukana julkaistu erillinen flexi-EP, jossa ovat mukana myös Eput Tie vie- kappaleella. Levyä on aikoinaan ilmeisesti painetti melko paljon ja sen takia sitä näkee myynnissä melko usein.

Warsova oli Suomen ensimmäinen kasettisingle ja siitä otettiin n. 1000 kappaleen painos. Aikoinaan sitä myytiin todella vähän ja voi olla, että säilyneitä kappaleita on olemassa vain muutamia kymmeniä.
Maxisinglestä tehtiin myös 50 kappaleen erä kannella, jossa näytetään takapuolta. Kysymyksessä on todellinen multiharvinaisuus, jota ei näe juuri koskaan myynnissä.
Kysymyksessä on Sporttihitit LP:stä otettu promosingle, jossa toisella puolella esiintyvät Eput ja toisella Pave Maijanen. Kyseessä oli puhtaasti promotuote ja sitä liikkuu melko hyvin.

Avattavilla pahvikansilla julkaistu single, jossa mainostetaan Studio Etanaa. Takakannessa lukee: Eppu on rautaa, voi juma !Kansien sisällä Eput esiintyvät pitkine partoineen. Singlestä on otettu 1000 kpl:n painos.

Kassin tausta ei ole selvillä. Ilmeisesti se on tehty mainostamaan Maximum jee & jee:n juhlapainosta.

Sivun laatija ei vastaa tietojen oikeellisuudesta. Tiedot on saatu eri lähteistä.
Copyright Jyrki Hietanen 2002